A line of subheading text
copyright by Beboliina 2009
Kauan siitä haaveiltiin.... olisi ihana saada markkinoille helppo ja yksinkertainen kapaloliina. Lopulta kun molemmilla mammoilla oli masussa
tulokkaat, niin UNILIINA sai vihdoinkin alkunsa.
Minna toimii kätilönä Kätilöopistolla ja minä olen se maallikko, joka ei ollut ennen UNILIINAN suunnittelua kapaloinut ikinä
vauvaa. Itseasiassa en ollut edes nähnyt kenenkään muunkaan kapaloivan. Toki silloinen kuopuksemme oli ollut
sairaalassa peittokapalossa (kätilö laittanut kun olin leikkurissa ja heräämössä), mutta eihän siitä mitään tavallinen ihminen
ymmärtänyt. Paketti kun purkautui, niin eihän me sitä miehen kanssa enää samanlaiseksi saatu. Uniliina päätettiin tehdä
sellaiseksi, että sillä osaisi kapaloida kuka tahansa perinteisellä tavalla. Samalla tavalla kuin kätilötkin kapaloivat. Sehän on
perinteisesti se tapa, millä kaikki haluaisivat kapaloida, mutta eivät onnistu. Onnistumista maksimoitiin myös sillä, että Minna
ei näyttänyt minulle kapalointia edes aloittaessamme projektia.
Yhtenä iltapäivänä me sitten tehtiin se. Yhdessä pöydän ääressä seistiin ja minä kaivelin kangaskasoja. Päädyimme siihen
että kapaloliinan tulee olla ehdottomasti joustavaa materiaalia, jotta jokainen uskaltaa laittaa kapalon tarpeeksi napakaksi.
Kapaloliinastahan ei ole mitään hyötyä, jos se on liian löysä. Toki ei se liian tiukkakaan saa olla! Katseltiin siinä nukkeja ja
kangasta ja todettiin että liinassa täytyy olla leveä ja kapeampi osa. Ensin piti nimittäin saada kädet piiloon ja sitten jalat.
Niinhän kätilötkin kapaloivat. Lopulta ideamme syttyi ja uniliina sai ensi yrittämällä muodokseen sienen. Piirsimme, leikkelimme
ja hymyilimme. Seuraavaksi olikin jo aika kokeilla itse kapaloimista liinalla. Päädyimme jo työtä aloittaessamme että minä
kapaloin sitten ensin, niin näemme rehellisesti kuinka kapalointi onnistuu ihmiseltä joka ei ole ikinä kapaloinut. Totuus oli
pöyristyttävä. Sain ensi yrittämällä kapalon joka oli oikea ja toimiva. Kyllä oli koko naama yhtä hymyä. Olimme onnistuneet!
Kapaloliina kaipaa mielestämme hellävaraista, mutta toimivaa napakkuutta, joten päädyimme ympäröimään reunat jollakin
napakalla materiaalilla tulevuuden saamiseksi. Tarrojen paikkoja mietimmekin sitten enemmänkin. Oli pientä nukkea ja oli
isompaa nukkea. Molemmat kapaloivat liinalla minkä kerkesivät ja laitoimme merkkejä liinaan. Lopputulos oli se että olimme
saaneet ne jo heti ensi yrittämällä oikealle paikalle.
Uniliinalle päätettiin hakea hyödyllisyysmallisuoja ja kun olimme saaneet paperit viimeistä sanaa myöten tehtyä puhkesi
Minnalta lapsivedet. Ei muuta kun sairaalaan ja uniliina mukaan. Minna sai pienen keskospojan 2300g. Uniliina toimi
mainiosti, vauveli oli tyytyväinen ja me hymyilimme ------ taas!
Meni muutama kuukausi ja meidän vauvamme päätti syntyä maailmaan. Painoa hänellä oli 4310g ja pituutta 52cm. Niin
siinä vain kävi että uniliina sopi hänellekin ja taas me hymyilimme!
Aikaa on kulunut ja perheisiimme on syntynyt lisää vauvoja. Minnalla on nyt kaksi ja minulla 4-5 lasta (olemme myös
sijaisvanhempia).
Yhtä hymyä elämä on kun uniliinaan on vauva kapaloitu ---- nukkua voi hyvin jo ensi yöstä lähtien
Haluatko kertoa oman kokemuksesi Uniliinasta? Voit lähettää oman Uniliina
tarinasi osoitteeseen asiakaspalvelu@beboliina.fi . Sivuiltamme löydät vain
julkaisuun luvan antaneiden tarinoita. Keräämme myös Uniliina vauvojen kuvia.
Pikkuinen tarina pienestä karjuvasta miehestä
5-6vko ikäinen poika on iltakarjuja ja nukkuu muutenkin huonosti,
joten...lahjakapalo lähti matkaan. Tässä tulos:
Kiitos kapalosta, tuli eilen. Pakkasin pojan illalla siihen kun alkoi iltakitinät.
HILJENI sylissä ilman hytkyttelyjä ja nukahti itsekseen OMAAN sänkyyn (tuttikin pysyi
suussa, kun ihan kokeeksi tyrkkäsin). Sitten kyllä heräsi kun sai kätensä sieltä paketista pois.
Mutta siis toimi. Emmeköhän tänäänkin paketoi.
Jesse
Jesse syntyi vain vähän päälle kaksi kiloisena, pienenä kirppuna. Olin pakannut jo hyvissä ajoin synnytyskassiin vauvalle
oman uniliinan mukaan. Ensikylvyn jälkeen isä kapaloi Jessen omaan pehmoiseen uniliinaan, johon poika rauhoittui
saman tien. Siitä lähtien käytimme kapaloa joka yö aina kolmikuiseksi saakka. Jesse säpsähteli alkupäivinä kovasti ja oli
itkuinen ilman kapaloa. Jesselle tulikin heti hyvä yörytmi, sillä hän nukkui yön kapalossa, kun taas päivällä oltiin ilman
kapaloa ja seurusteltiin.
Kätilöt sanoivat, että on todella tärkeää pitää vauvaa ihokontaktissa jotta imetys onnistuisi näin pienipainoisella
vauvalla. Pidin Jesseä yöllä vaippasiltaan kapalossa, josta siten sain hänet kätevästi ihokontaktiin avattuani kapalon
imetyshetkiä varten. Jesse imi reippaasti eikä tarvinnut koko aikana lisämaitoa kaikkien hoitajien hämmästykseksi.
Neljän viikon iässä Jesse allergisoitui maidolle. Koliikkivaivat tekivät illoista levottomia, joten kapalo auttoi kipukohtausten jälkeen
rauhoittumaan yöunille. Ilman kapaloa Jesse ei suostunut jäämään sänkyyn. Jatkoin kapaloimista yöksi, sillä kapaloituna Jesse
nukkui selvästi pidempiä unipätkiä. Jessen ollessa kolmikuinen huomasin, että Jesse oli "kasvanut" ulos kapalosta. Kyllä Jesse vielä
hyvin mahtuu kapaloon (nyt ollessaan jo 4 kuinen), mutta hän ei enää selvästikään tarvitse kapaloa nukkuakseen hyvin. Uniliina oli
tehnyt tehtävänsä kapalona ja jatkaa nyt meillä unirievun, peiton ja välillä vaunujen suojan asemassa.
Matias
Vauveli syntyi poliklinisesti Jorvissa. Kokoa oli 4,3kg ja 52cm. Synnyttyään hänet pestiin ja kapaloitiin Uniliinaan. Koko sen ajan kun
olimme sairaalassa, vauveli viihtyi Uniliinassa. Kotona jatkoimme Uniliinan käyttöä ahkerasti. Meillä oli käytössä trikoinen,
joustofroteinen sekä fleece Uniliina. Fleece uniliina oli usein sängyssä, sillä se toimi väliaikoina myös vauvan alla kosteussuojana.
Matias viihtyi Uniliinassa aina 7-8 kuiseksi asti. Hän meni usein nukkumaan Uniliinaan. Kun tuntui että nyt ei poikaa saa millään
nukkumaan, kävin viimeistään hakemassa Uniinan ja kääräisin pojan siihen. Poika ymmärsi heti että nyt nukutaan, vaikka
aikaisemmin vain räyhäsi. Muutenkin Uniliina oli se, mikä meillä auttoi näihin ylimeno kohtauksiin. Äiskän syli, suukot ja Uniina.
Kun Matias kasvoi, jouduin vahtimaan häntä tarkasti, sillä hänellä oli tapana liian virkeänä kapalossa ollessaan lähteä
kääntymään mahalleen (tukehtumisvaara). En kuitenkaan kokenut vahtimista ongelmallisena. Olin liki ja katselin häntä. Vauvaahan
voi tuijottaa tuntikaupalla tekemättä muuta, ne ovat niin ihania!
Matias oli paljon Uniliinassa, mutta eipä tuo ainakaan häntä estänyt aikaisin kävelemään oppimasta. Poitsu lähti kävelemään ilman
tukea 7 kuisena ja raahasi sitten jostain minulle Uniliinan ja näytti että tänne :).
Olen tyytyväinen